Maanantaina minulla oli tunti M:n kanssa ja siellä haettiin fiilistä Joutseneen. Neljännellä läpisoitolla olin jo kohtalaisen tyytyväinen tarinaan. Muutama jousen nosto on vaikea rytmittää, että olisi rauhallinen ja silti ripeä. Mutta kyllä minä opin koko ajan paremmaksi. Joulusikermää oli kiva soittaa. Tempo alkuun tarpeeksi nopeaksi, ettei laahaile. Siitä se sitten onnistuu, ajattelimme.

… ja onnistuihan se toden totta! Torstaina minua hieman jännitti, muttei yhtään liikaa. Isä ja nuorin poikani istuivat yleisönä kun astelin vuorollani flyygelin viereen. Olisikohan pitänyt jättää nuotti pois, kun se kerran unohtui istuimelle. Olisi saattanut olla kivempi soittaa – osaan Joutsenen ulkoa. No, ensi kerralla sitten soitan ulkoa. Minusta tuntui, etten vieläkään osannut rauhoittua "vain soimaan", eli petrattavaa jäi paljon. Isä tosin sanoi, että ero puolitoista kuukautta sitten hänen kuulemaansa versioon (soitin kotona äidille ja isälle) oli todella suuri, ja että kappale kuulosti valtavan paljon paremmalta. Kyllä isi tietää :) Poikamme totesi, että soitto kuulosti paremmalta kuin kotona. Ja pojasta polvi paranee :)  Joulusikermässä pääsin vielä enemmän sinuiksi tunnelman kanssa. Salin akustiikka hämäsi, kun viulu kuulosti niiiiiin ihanalta, että unohduin kuuntelemaan sitä ehkä liikaa.

Konsertissa esiintyi minun jälkeeni niin upeita taiteilijoita, että piti hatusta pitää kiinni.Kuulin ensi kertaa kun M esiintyi. En muista aikoihin nähneeni niin keskittynyttä ihmistä. Ihana soitanto ja dramatiikka!

Luulin lukukauden päättyvän konserttiin. Vähänpä tiesin – torstaina on vielä soittotunti. Silloin varmasti ehditään jutella petrattavat asiat ja katsotaan kuulemma joululomalle soittoläksyt. Yep, saan jatkaa opintojani vielä kevätlukukaudenkin. Nyt täytyy asettaa jokin kiva tavoite toukokuuhun ja tavoitella sitten sitä. Ja vaihtaa viuluun uudet kielet, jotta joulun soittelut menevät mukavasti. Ajelemme Itä-Suomessa välipäivinä soittelemassa kansanmuusikkoystäviemme kanssa.