Perjantaina en työviikon jälkeen jaksanut ottaa viulua käteen, vaan katselin nuotteja ja muistelin edellisenä iltana sovittuja harjoitteita. Kirjoitin tuon ekan allaolevan blogin pätkän heti tunnilta tultuani, ja nyt kun luin sen, pääsin ikään kuin kertaamaan kuluneen kuukauden kikka kuutoset. Tämä tuntuukin hyvältä, harkkapäiväkirjan pito.

Eilen lauantaina soitin tunnin verran. Työntöjousen vauhti onkin mutkikas juttu. Ja kun se tuntuu olevan avain verevään soittoon, ettei vetojousessa tule tukehtumisen tunnetta ja narinoita. Illalla  Pelicansin matsissa jousikäsi pyöri mielessä, vaikka Tappara kaatuikin makeasti 4-0...

Nyt sunnuntaina soitin taas tunnin verran ja kahdeksasosien rauhallinen selvittely onnistui taas hitusen paremmin. Tyyni mieli ja naama ovat valttia. Mieheni (opettanut nuoria klarinetisteja) katseli ja kuunteli ja antoi vinkkejä siinä samalla. Ovatkohan lapset jo päiväunilla tästä tuutulaulusta?